Museon pihamaalla sijaitsee Kivirannan tilalta saatu tilava vilja-aitta, jonka hirressä on vuosiluku 1784 itse aitta on luultavasti kuitenkin vanhempi. Aitassa voi nähdä viljan tien leiväksi, sillä esillä on käsikivet sekä leivontaan ja viljan mittaamiseen liittyvää esineistöä. Aitan parvella voi vanhan mankelin ja erilaisten työkalujen lisäksi ihmetellä mm. perunajauhokonetta. Pienempi aitta on alkujaan Vähä-Taulaniemestä ja se ajoittuu myös 1700-luvulle.
Puiden välistä pilkottaa Kalliovaarin pirtti, joka on tyypillinen pien´eläjän rakennus. Niitä rakennettiin usein mm. tilan vanhusten asunnoiksi. Pirtissä on vähäinen eteishuone, jossa on alun perin ollut myös takkauuni sekä tupakeittiö. Rakennus on entisöity uuneineen. Nykyaikainen tilaan tottunut museokävijä saa entisaikojen oloista käsitystä asettamalla tuvan puolelle asumaan 5 hengen perheen ja eteiseen vielä äidin ja pojan. Viime sotien jälkeen tällainen tilanne on pirtissä ollut, kun Karjalasta tulleet siirtolaiset on asutettu. Kalliovaari on muuten oikeasti ollut olemassa. Hänen perhekuvansa on esillä pytingin salin seinällä…
Ruotusotamiehen pirtti on tekotavaltaan salvostyyppinen, joka oli yleinen 1600-luvun rakennuksissa. Pirttiin kuuluu eteinen, tupa sekä varastona ollut konttuuri. Pirtti on tiettävästi ollut Kiimajoen, eli nykyisen Mattilan, ruotusotamiehen asuntona ns. Mällinperän vainiolla. Museolle se on siirretty 1976. Ruotujakolaitos otettiin käyttöön Ruotsi-Suomessa vuonna 1682 helpottamaan sotaväenottoja. Talot jaettiin 2-4 taloa käsittäviin ruotuihin. Yksi ruotu ylläpiti yhtä sotilasta, mikä tarkoitti, että hänelle annettiin talo, kylvöalaa sekä vähän niittyä. Lisäksi velvollisuus oli järjestää kyyti sotaharjoituksiin. Valtio kustansi sotilaspuvun, aseet ja koulutuksen. Tämä järjestelmä oli Suomessa voimassa aina vuoteen 1867 saakka.
Teiskon Sotaveteraanit rakensivat museon alueelle toisen maailmansodan aikaisen Teiskon komppanian korsun jäljennöksen vuonna 1985. Hirsirakenteet korsuun tehtiin käytetyistä puhelin- ja sähköpylväistä. Korsu on saanut nimen “Teiskon hovi”. Savusauna, johon myös voi kurkistaa, valmistui seuraavana vuonna. Museon toiminnan vilkastuessa ja kävijämäärien kasvaessa rakennettiin museon päärakennuksen taakse tarpeellinen “salainen huone” - niin puuvessoja kutsuttiin niiden alkuaikoina 1700-luvulla.
Seppä Ilmarisen paja on rakennettu vuonna 1925 haapahirsistä. Puu kestää hyvin sään kulutusta, mutta se elää jatkuvasti vääntäen hirsiä ajan mittaan. Arvid Ilmarisen paja saatiin Kortejärven tilalta ja siirrettiin museolle 1975.
Puimalato ja sen sisäpuolella oleva tuohimalkakattoionen riihi on avattu yleisölle 2018.
Museon alueella on myös savusauna, hevoskierto, niittylato, pärehöylä ja toistaiseksi yleisöltä suljettu sirkkelisaha.
Ensimmäisen museorakennuksen, Kalmakurjen vanhan myllyn, seura sai lahjoituksena jo vuonna 1957 museoimista varten. Se on Suomen ensimmäinen museoitu vesiratasmylly. Kalmakurjen myllypirttikin korjattiin muutamaa vuotta myöhemmin. Tällä hetkellä kumpikaan rakennuksista ei ole avoimena yleisölle.
Kirkkojärven rannassa on hirsinen nuottalato, josta tehtiin vanhan mallin mukaan tornillinen. Tapulilahden rantaan sijoitettiin vanha aitta nuottaladon taakse. Siellä sijaitsee myös venetalas, sillä tärkeänä osana seuran toimintaan kuuluivat aikoinaan myös kirkkoveneet. Esimerkiksi Hämeen heimoliiton juhlaan Ruovedelle 5.7.1964 mentiin kirkkoveneillä, tosin soutamalla vain viimeiset kilometrit. Kirkkoveneet lahjoitettiin myöhemmin Teiskon kirkkovenesoutajille. Seuralla oli käytössään myös vuonna 1965 rakennettu muinaispirkkalainen erävene.
Teisko-Seura ylläpiti yhdessä Tampereen Apteekkariyhdistyksen kanssa kanssa vuoteen 2000 Teiskon Museoapteekkia. Kun toiminta päättyi museon esineistöstä suurin osa siirtyi apteekkareille, eli uuden nimen saaneelle Apteekkimuseoyhdistykselle, mutta kalusteet jäivät Teisko-Seuran varastoon. Tarkoitus on, että apteekin irtaimisto ja kalusteet vielä kerran kohtaisivat, kun Apteekkimuseoyhdistys saa museotoimintaan soveltuvat tilat.